Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Kirjoittaja

Olen Vesa Virri (lyhennettynä pelkkä herra W), 34-vuotias historian ja yhteiskuntaopin opettaja Helsingistä. Olen myös Länsi-Helsingin vihreät ry:n puheenjohtaja ja muutenkin yhteiskunnallisesti aktiivi. W-tyyli on oma blogini, jossa kirjoittelen kaikkea mahdollista elämään, maailmaan, politiikkaan ja kosmiseen universumiin liittyviä asioita. W-tyylini samoin kuin yleensäkin esittämäni kannanotot ja mielipiteet ovat täysin omiani ja niistä saa kukin olla ihan mitä mieltä haluaa; halutessaan niitä voi myös kommentoida.

15.10.2008 - 19:55

Muutama vuosi sitten Etelä-Haagasta poistettiin läpiajokielto. Seurauksena on ollut, että Hakamäentien remontin vuoksi monet autoilijat ovat ottaneet tavaksi oikaista Etelä-Haagan kautta. Tästä on aiheutunut runsaasti ongelmia paikallisille asukkaille.

 

Kyseessä on siis Metsäläntien risteys ja siitä edelleen Tunnelitielle johtava tie, jossa aiemmin oli läpiajokielto. Asukkaat ovatkin valittaneet päätöksestä: Läpiajokiellon poiston jälkeen on Etelä-Haagassa kulkeva liikenne lisääntynyt jatkuvasti, kun Hämeenlinnanväylältä Läntiseen Helsinkiin tai Espooseen kulkevat autoilijat ajavat säännöllisesti alueen läpi.

 

Liikennejärjestelyt näkyvät Etelä-Haagassa lisääntyneinä saasteina ja meluna sekä ennen muuta liikenneturvallisuuden heikentymisenä. Alueella on muun muassa paljon kouluja ja oppilaitoksia, joissa opiskelevien lasten ja nuorten turvallisuutta liikenteessä on täten vaarannettu.

 

Asukkaiden mielipidettä olisi kunnioitettava ja viimeistään kun Hakamäentien remontti saadaan valmiiksi, tulee myös läpiajokielto Etelä-Haagaan palauttaa.
Michael Perukangas kirjoitti 15.10.2008 - 21:58
Etelä-Haaga jää usean ison tien kainaloon: Vihdintien, Nurmijärven-/Hämeenlinnantien ja mainitun Hakamäentien. Nämä normaalistikin jo rasittavat Etelä-Haagaa, puhumattakaan nyt Hakamäentien remontin aikana. Etelä-Haagassa on paljon hyvin kapeita teitä, joita pitäisi julistaa yksisuuntaisiksi ja jotka ovat ruuhkautuneet nyt Hakamäentien remontin aikana.
Vesa Hack kirjoitti 25.10.2008 - 01:30
Hakamäentien remonttikin aiheuttaa lisää melua ja päästöjä etelähaagalaisille, kun autoliikenne sujuvoituessaan lisääntyy.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code