Viime päivien tapahtumien jälkeen on itselläkin ollut takki vähän tyhjä. Vaikka vaalit ovat tulossa, opettajana päällimmäisenä mielessä on kuitenkin pyörinyt koulujen synkät tapahtumat, joille ei näytä tulevan loppua. Useimmat ovat syyttänyt asioista ensinnäkin Suomen lepsua ampuma-aselakia sekä toiseksi internetin tarjoamia mahdollisuuksia. Ensimmäisestä olenkin likipitäen samaa mieltä, mutta toisen kohdalla asia ei ole näin yksinkertainen.

Tällaisen tapauksen jälkeen helposti unohtuu, että internetin keskusteluryhmät tarjoavat myös paljon hyvää: Siellä nuoret kykenevät puhumaan asioistaan ja ongelmistaan aivan eri lailla kuin tosimaailmassa. Monelle nuorelle nettien keskustelupalstat antavat varmasti paljon tietoa ja nettien vertaisryhmissä omista asioistaan on varmasti paljon helpompi puhua kuin tuttujen aikuisten tai kavereiden kanssa. Monelle nuorelle, jolla on vaikeaa, keskustelupalstat antavat siten varmasti tarvittavan varaventtiilin purkaa omia tuntojaan.

Valitettavasti asialla on sitten myös tämä kääntöpuoli eli että ihmiset, joiden elämä ei ole kunnossa ja haluavat sen vuoksi satuttaa muita, löytävät myös toisensa helpommin nykyisessä virtuaaliyhteiskunnassa. Tilanne on mielestäni vähän samanlainen kuin jos henkilö, jolla on jo valmiiksi vaikeata elämässään, joutuu vankilaan ja joka löytää sieltä samanhenkistä rikollista seuraa, niin paluu normaaliin elämään voi olla todella vaikeaa.

Suomessa vain ikävä kyllä on sellainen kulttuuri, että omista, hankalaksi koetuista asioistaan on vaikea puhua. Erityisesti nuoret miehet ovat sellainen ihmisryhmä, jotka eivät osaa puhua ongelmistaan. Toinen syy on sitten syrjäytyminen, kun nuori saattaa kokea itsensä tyhjäksi ja osattomaksi yksilöä korostavassa nyky-yhteiskunnassa. Tällöin saatetaan helposti päätyä aivan vääränlaiseen seuraan, joiden kanssa ajaudutaan ääritekoihin, kun aletaan ryhmässä ihailla esimerkiksi juuri koulusurmaajia tai terroristeja.

Ampuma-aselain kiristys ja viranomaisten kouluttaminen nettivalvontaan ovat sinänsä varmasti hyviä asioita, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että ongelmien perimmäiset syyt ovat kuitenkin aivan muualla. Syrjäytyminen ja nuorten mielenterveysongelmat ovat asioita, joihin pitää satsata paljon nykyistä enemmän. Lamasta on jo pitkälti yli kymmenen vuotta, mutta tuntuu, että sen laskua tässä edelleenkin maksetaan, kun nuorten tukitoimia ei ole vieläkään saatettu entiselle tasolleen.

On vaikea nähdä, että ongelmaan on vain yhtä, helppoa ratkaisua, mutta uskoisin, että mikäli kouluissa ja nuorisotyössä satsataan ennaltaehkäisyyn ja koetetaan opettaa nuoria keskustelemaan vaikeistakin asioista, niin ehkä vastaavanlaiset tapaukset voivat tulevaisuudessa jäädä tapahtumatta. Ainakin toivon näin.