Suomessa on useimmista muista länsimaista poiketen edelleen käytössä yleinen asevelvollisuus. Syykin tähän on selvä ja tulee historiasta: pitkä raja Venäjän kanssa ja sodat itänaapuria vastaan ovat antaneet tähän hyvän perustelun, joka on kuitenkin viimeisinä vuosina yhä enemmän menettänyt merkitystään.

Usein asevelvollisuutta perustellaan sillä, että se on ns. miesten koulu. Itse kuitenkin pidän aika vanhanaikaisena ajatteluna, että omaa miehisyyttään ei voi löytää muuten kuin ase kädessä.

Toisaalta tasa-arvoakaan ei ole syytä unohtaa: Miksi yleinen asevelvollisuus koskee vain miehiä, kun samaan aikaan kaikki miehet eivät halua armeijaan ja on kuitenkin olemassa naisia, jotka haluavat armeijaan? Onko asevelvollisuus siis jotenkin luonnollinen keino asettaa eri sukupuolet eriarvoiseen asemaan?

Yksi keskeinen perustelu asevelvollisuuden puolesta on, että se tulee halvemmaksi. Tämä ei kyllä pidä paikkansa, sillä mikäli vuosittain puolet ikäluokasta viettää 6-13 kuukautta aikaa armeijassa tai siviilipalveluksessa, niin se samaan aikaan myöhentää kyseisten henkilöiden opiskelua ja valmistumista työelämään.

Nykyään kun väestö muutenkin vanhenee ja töihin tarvittaisiin yhä enemmän ihmisiä, kyse ei ole mistään pikkuasiasta, vaan isosta kansallisten resurssien hukkaan heittämisestä.

Ammattiarmeijaa en minäkään välttämättä kannata, mutta sopiva ratkaisu mielestäni olisi valikoiva asepalvelus: Tällöin ikäluokan tytöistä ja pojista koulutettaisiin armeijassa se osa, joka oikeasti siihen soveltuu ja kokee sen mielekkääksi. Muut voisivat sitten keskittyä yhteiskunnan rakentamiseen muilla osa-alueilla.

Joskus kyllä oikeasti tuntuu siltä.

Olen nimittäin usein miettinyt sitä, että nykyään yhteiskunnassa ja varsinkin mediassa ihmiset usein jaetaan voittajiin ja häviäjiin. On niitä, jotka ovat uskaltaneet tarvittaessa ottaa riskejä ja joille elämä on sen seurauksena hymyillyt ja niitä, jotka ovat pettäneet tai luovuttaneet ja joita on sen vuoksi oikeus haukkua.

Kun eräs läheinen ihminen kuoli, niin häntä ei arvostettu. Pidettiin vaan hylkiönä, koska ei ollut toiminut niin kuin oltiin totuttu ja joissain asioissa toiminut selvästi hyvien tapojen ja jopa lakien vastaisesti. Sen sijaan monet ystävät pitivät häntä aivan loistavana tyyppinä, jonka kaltaista ei ole ollut, eikä varmaan koskaan tulisikaan.

Minulle hän ei ollut kumpaakaan: Muistan hauskan seuramiehen, joka istui meidän kanssa baarissa viljellen kuivaa huumoriaan ja piristäen meidän kaikkien seuraa. Muistan myös elämäänsä pettyneen ihmisen, joka haki liian usein lohtua elämäänsä viinasta ja kovin helposti muutenkin joutui väärään seuraan. Kumpi hän sitten oli?

En tiedä. Varmaan molempia. Toivoisin meidän kaikkein muistavan, että ihmisen elämä ei ole vakio: Kaikilla meillä on riemuvoittoja ja niitä hienoja hetkiä, mutta aivan yhtä hyvin jokaisella meistä on pettymyksiä ja turhautumisen hetkiä. Ehkä juuri se tekee meistä ihmisiä ja muistamisen arvoisia...

Olen jo vuosia seurannut ihmetyksellä maatalouden tukiaisista mediassa käytyä keskustelua: Suomihan käy asiasta nykyään neuvotteluja Euroopan Unionin kanssa ja tällöin Suomi haluaa ylläpitää mahdollisimman korkeita tukia. Eniten tässä asiassa hämmästyttää näkökulmien yksipuolisuus: Kukaan ei koskaan uskalla esittää maataloustuista luopumista. Miksi ei?

Kysehän on siitä, että Suomen hallitus haluaa veronmaksajien rahoilla tukea kannattamatonta elinkeinotoimintaa, kun taas Euroopan Unioni pyrkii rajoittamaan sitä. Mediaa myöden ollaan iloisia, kun neuvotteluissa saavutetaan ”menestystä” ja voidaan jatkaa kannattamattoman elinkeinotoiminnan tukemista.

Monilla on vielä se harhaluulo, että suomalainen ruoka olisi esimerkiksi jotenkin ekologisempaa tai eläinystävällisempää kuin ulkomainen. Tosiasiassa tehomaatalous kohtelee meillä eläimiä aivan yhtä huonosti kuin muuallakin, minkä lisäksi maatalouden fosforipäästöt kuormittavat rankasti Itämerta.

Ei Suomessa vaan kannata tuottaa kaikkea itse. On turha käyttää yhteisiä verovaroja siihen, että saadaan syödä kalliimpaa ruokaa; rahalle löytyy varmasti parempaakin käyttöä. Mikäli maataloutta halutaan edelleen tukea, niin tuki tulisi suunnata esimerkiksi luomutiloille tai ottaa tuen perusteeksi vaikkapa juuri tuotantoeläinten hyvinvointi.

Hyötysuhde maataloustuille on myös työllistämisen kannalta aika huono, sillä maatalouden koneistumisen myötä yksi tila työllistää ehkä keskimäärin kaksi ihmistä – jos sitäkään.

Maataloustukiaisista luopuminen olisi samalla kaikkein tehokkainta kehitysyhteistyöpolitiikkaa: Mikäli länsimaat luopuisivat oman maataloutensa tukemisesta, se avaisi aivan uudet mahdollisuudet ja markkinat kehitysmaiden maataloudelle, mikä osaltaan tukisi kehittyvien maiden kehitystä ja globaalia hyvinvointia kaikkein köyhimpien keskuudessa.

Monet muutkin elinkeinot ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, kun ne ovat käyneet kannattamattomiksi: Olisiko jo vihdoin aika miettiä, pitäisikö näin toimia myös maataloudessa?

Hallituksen ns. alueellistamispolitiikka on toki jo aiemminkin saavuttanut surkuhupaisia piirteitä, mutta nyt tämä lääkelaitos-jupakka on tasoltaan mennyt jo lattiastakin läpi: Täysin toimiva yksikkö halutaan siirtää muualle työntekijöiden yksimielisestä vastustuksesta huolimatta. Samalla vaarannetaan koko lääketurvallisuus, kun työntekijät voivat huonosti ja osa on jo eronnut protestina hallituksen politiikalle.

Keskustan ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän halu uudelleensijoittaa järkeviä toimintoja ns. alueellistamisen nimissä ei toki ole aiemminkaan jaksanut olla hämmästyttämättä, mutta se, että Kokoomuskin on selvästi asian takana, on jo hieman poikkeuksellisempaa.

Tähän on tietenkin luonnollinen syy: Siilinjärveltä kotoisin oleva Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaa luonnollisesti vetää asiassa kotiin päin: Menihän Lentävä kalakukkokin aikoinaan Kuapioon, joten miksei myös lääkelaitos? Eli kun vastassa on oma ja kansakunnan etu, niin toki Kokoomuksen puheenjohtajan mielestä jälkimmäisen tulee väistyä.

En sinänsä vastusta alueellistamista, mutta paljon mielekkäämpää on luoda uusia toimintoja sinne missä niitä ei ole kuin siirtää olemassaolevia, toimivia virastoja 400 kilometrin päähän kaiken järjen ja työntekijöiden tahdon vastaisesti. Lääkelaitoksen työntekijöillä on kuitenkin oma elämänsä, asuntonsa ja perheensä täällä ja nyt hallitus haluaa kiusata heitä pakottamalla heidät aivan muualle. Eikös se työpaikkakiusaaminen ollut jo laissakin kiellettyä?

Kokoomuskin esittäytyy puheenjohtajansa suulla järkevän talouspolitiikan kannattajana, mutta samalla haluaa siirtää kalliillla toimivan yksikön 400 kilometrin päähän ihmisten turvallisuuden kustannuksella. Talous on nyt maailmanlaajuisen laman vuoksi muutenkin tiukalla ja silti halutaan käyttää varoja näin idioottimaiseen hankkeeseen. Työntekijöiden kiusaamisesta nyt puhumattakaan, mutta se ei taida aiemminkaan olleen Keskustan ja Kokoomuksen politiikassa kovin korkeassa arvossa...

Kepulainen aluepolitiikka ja Kokoomuslainen oman edun tavoittelu kohtaavat siis symbioottisesti toisensa: Ehkäpä tässä on siis laajemman porvariyhteistyön alku?

Enää ei puutu kuin että liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sijoittaisi merenkulkulaitoksen Joensuuhun ja puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) Lapin prikaatin esikunnan Kotkaan, niin Keskustan ja Kokoomuksen älyllisen konsensuksen voisi todellakin katsoa saavuttaneen huippunsa.

Samaan aikaan kun meillä täällä hiljennyttiin viettämään Joulua sekä uutta vuotta, päätti Israelin johto hyökätä Gazaan lopettaakseen alueelta ammutut rakettihyökkäykset; samalla – ilmeisestikin – oli tarkoituksena tuhota myös Hamasin johto ja keskeiset organisaatiot. Ajankohta oli tarkkaan valittu, sillä ensinnäkin Israelissa ovat vaalit tulossa ja toiseksi Yhdysvalloissa vaihtuu johto ensi viikolla; hyökkäys pitikin toteuttaa ennen näitä ja ehkä jopa näiden takia.

Olennaista nimittäin on, että ainakin yksi syy hyökkäykselle on se, että Israelin hallitus halusi näyttää vahvuuttaan ja kykyään puolustaa maataan. Ei ole ensimmäinen – eikä valitettavasti varmasti viimeinenkään – kerta, kun hallitus yrittää nostaa kannatustaan sodan avulla. Hallituspuolueet Kadima ja työväenpuolue pyrkivät voittamaan oikeistolaisen Likudin parlamenttivaaleissa ja Israelissa mikään ei nosta puolueen kannatusta kuin onnistunut voimapolitiikka. Heikkouden osoittaminen on varma tie hävitä vaalit.

On tietenkin itsestäänselvää, että kullakin valtiolla on oikeus puolustaa itseään, mutta Israelin toimet suhteessa palestiinalaisten rakettihyökkäyksiin ovat aivan suhteettomia. Suhdeluku alueella taitaa nykyään olla sellainen, että jokaista kuollutta israelilaista kohti kuolee noin sata palestiinalaista. Israel on äärimmäinen moderni sotilasvaltio, kun taas palestiinalaisten aseistus on parhaimmillaankin vanhanaikaista. Tilannetta voisi verrata kahden heimon taisteluun, missä toinen on aseistettu ritsalla ja toinen rynnäkkökivääreillä.

Lyhyellä tähtäimellä Israel saattaakin saavuttaa menestystä: Raketti-iskut saadaan lopetetuksi ja Hamasin johto joksikin aikaa lamautettua. Kestävää ratkaisua voimapolitiikalla ja siviilien pommittamisella tuskin kuitenkaan saadaan: Uskoisin nimittäin kovien toimien vain kasvattavan ääriliikkeiden ja –toimien kannatusta sekä Gazassa että yleensäkin palestiinalaisten keskuudessa: Gazan yli miljoonan asukkaan betonihelvetissä riittää varmasti nuoria miehiä ja naisia, jotka ovat valmiita uhraamaan henkensä vastustaakseen miehittäjää.

Mielenkiintoista on seurata muun maailman reaktioita: Euroopan Unionikin on kyvytön tuomitsemaan Israelin toimet. Syynä on tietenkin Saksa, joka ei historiallisista syistä voi tuomita juutalaisvaltion toimia, vaikka Israel pommittaisi naapureitaan ydinaseilla. Taitaa viedä vielä toiset 60 vuotta, ennen kuin Saksa vapautuu Holocaustin aiheuttamasta rasituksesta.

Käytännössä EU:n päätöksillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä ainoa maa, joka voi vaikuttaa Israelin politiikkaan, on Yhdysvallat. Bill Clintonin aikana USA pyrkikin aktiivisesti edesauttamaan rauhaa Palestiinassa, mutta Bushin hallinnon aikana Israel on saanut suoraan sanoen olla kuin sika pellossa.

Toivoo elääkin siinä, että uusi Obaman hallinto ottaisi aktiivisemman roolin Palestiinan tilanteessa. Mikään ei tietenkään voi olla huonompi kuin nykyinen Bushin vastuuton hallinto, mutta todennäköisesti Obama joutuu ainakin virkakautensa alussa enemmän kiinnittämään huomiota talouskriisiin sekä Irakin ja Afganistanin sotiin, joten aivan nopeaa puuttumista Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin ei ole odotettavissa – valitettavasti...