Viime aikoina on vuosikymmenien jälkeen pitkästä aikaa keskusteltu eduskunnan hajottamisen mahdollisuudesta. Aiemmin hajotusoikeus oli presidentillä, mutta 1990-luvun alun perustuslain muutoksen jälkeen eduskunnan hajottaminen vaatii pääministerin aloitteen. Nyt ollaan nähty, että tämä ei toimi, sillä pääministerillä on käytännössä veto-oikeus hajotukseen.

Aiemmin ongelmana oli se, että presidenttiä saattoi aivan yksinään hajottaa eduskunnan milloin halusi – kysymättä keneltäkään. Kekkonen käyttikin tätä valtaoikeutta häikäilemättä hyväkseen – viimeksi kahdesti 1970-luvulla.

Tällä hetkellä ongelmana puolestaan on, että viime aikojen skandaalien johdosta on enemmän kuin todennäköisestä, että Keskusta tulisi ottamaan seuraavissa vaaleissa rankasti takkiinsa. Elikkä on aivan selvää, että samaan puolueeseen kuuluva pääministeri ei tule tällaista aloitetta tekemään. Tällaista tilannetta ei ole selkeästi huomioitu perustuslakia uudistaessa.

Jonkinlainen rajoitin hajottamisessa tulee olla, sillä päätöksen antaminen pelkästään presidentille antaisi hänelle aivan liian paljon valtaa. On kuitenkin kyseenalaista onko pääministeri oikea henkilö, jolle aloiteoikeus tulisi kuulua. Pääministerillä on kuitenkin oma lehmä ojassa ja kun samaan aikaan hallituksella on vankka enemmistö eduskunnasta takanaan, ainoa tapa hajottaa eduskunta on ensin kaataa koko hallitus, mikä ei em. syystä järin helposti onnistu.

Tämän takia olisi mielestäni luontevaa siirtää aloiteoikeus pois pääministeriltä ja hyvä vaihtoehto voisi olla siirtää se eduskunnan puhemiehelle. Jotenkin voisi olla luontevaakin, että eduskunnan hajotusoikeuksesta esittäminen olisi nimenomaan laitoksen omalla johtajalla – siis puhemiehellä.  Valtahierarkiassa puhemieshän on samalla valtakunnassa virallisesti presidentin jälkeen toisena, joten tämä samalla antaisi puhemiehelle myös konkreettista valtaa kriisitilanteessa.

Puhemies ei samalla lailla ole sidottuna varsinaisiin valtahierarkioihin ja koalitiohallitukseen kuin pääministeri, joten hän olisi varmaan riippumattomampi hallituspuolueista. Ainakin aiemmin puhemieheksi on myös valittu kokeneita valtiomiehiä ja -naisia, mikä samalla antaisi aloitteelle poliittista painoarvoa.

Suomessa on useimmista muista länsimaista poiketen edelleen käytössä yleinen asevelvollisuus. Syykin tähän on selvä ja tulee historiasta: pitkä raja Venäjän kanssa ja sodat itänaapuria vastaan ovat antaneet tähän hyvän perustelun, joka on kuitenkin viimeisinä vuosina yhä enemmän menettänyt merkitystään.

Usein asevelvollisuutta perustellaan sillä, että se on ns. miesten koulu. Itse kuitenkin pidän aika vanhanaikaisena ajatteluna, että omaa miehisyyttään ei voi löytää muuten kuin ase kädessä.

Toisaalta tasa-arvoakaan ei ole syytä unohtaa: Miksi yleinen asevelvollisuus koskee vain miehiä, kun samaan aikaan kaikki miehet eivät halua armeijaan ja on kuitenkin olemassa naisia, jotka haluavat armeijaan? Onko asevelvollisuus siis jotenkin luonnollinen keino asettaa eri sukupuolet eriarvoiseen asemaan?

Yksi keskeinen perustelu asevelvollisuuden puolesta on, että se tulee halvemmaksi. Tämä ei kyllä pidä paikkansa, sillä mikäli vuosittain puolet ikäluokasta viettää 6-13 kuukautta aikaa armeijassa tai siviilipalveluksessa, niin se samaan aikaan myöhentää kyseisten henkilöiden opiskelua ja valmistumista työelämään.

Nykyään kun väestö muutenkin vanhenee ja töihin tarvittaisiin yhä enemmän ihmisiä, kyse ei ole mistään pikkuasiasta, vaan isosta kansallisten resurssien hukkaan heittämisestä.

Ammattiarmeijaa en minäkään välttämättä kannata, mutta sopiva ratkaisu mielestäni olisi valikoiva asepalvelus: Tällöin ikäluokan tytöistä ja pojista koulutettaisiin armeijassa se osa, joka oikeasti siihen soveltuu ja kokee sen mielekkääksi. Muut voisivat sitten keskittyä yhteiskunnan rakentamiseen muilla osa-alueilla.

Joskus kyllä oikeasti tuntuu siltä.

Olen nimittäin usein miettinyt sitä, että nykyään yhteiskunnassa ja varsinkin mediassa ihmiset usein jaetaan voittajiin ja häviäjiin. On niitä, jotka ovat uskaltaneet tarvittaessa ottaa riskejä ja joille elämä on sen seurauksena hymyillyt ja niitä, jotka ovat pettäneet tai luovuttaneet ja joita on sen vuoksi oikeus haukkua.

Kun eräs läheinen ihminen kuoli, niin häntä ei arvostettu. Pidettiin vaan hylkiönä, koska ei ollut toiminut niin kuin oltiin totuttu ja joissain asioissa toiminut selvästi hyvien tapojen ja jopa lakien vastaisesti. Sen sijaan monet ystävät pitivät häntä aivan loistavana tyyppinä, jonka kaltaista ei ole ollut, eikä varmaan koskaan tulisikaan.

Minulle hän ei ollut kumpaakaan: Muistan hauskan seuramiehen, joka istui meidän kanssa baarissa viljellen kuivaa huumoriaan ja piristäen meidän kaikkien seuraa. Muistan myös elämäänsä pettyneen ihmisen, joka haki liian usein lohtua elämäänsä viinasta ja kovin helposti muutenkin joutui väärään seuraan. Kumpi hän sitten oli?

En tiedä. Varmaan molempia. Toivoisin meidän kaikkein muistavan, että ihmisen elämä ei ole vakio: Kaikilla meillä on riemuvoittoja ja niitä hienoja hetkiä, mutta aivan yhtä hyvin jokaisella meistä on pettymyksiä ja turhautumisen hetkiä. Ehkä juuri se tekee meistä ihmisiä ja muistamisen arvoisia...

Olen jo vuosia seurannut ihmetyksellä maatalouden tukiaisista mediassa käytyä keskustelua: Suomihan käy asiasta nykyään neuvotteluja Euroopan Unionin kanssa ja tällöin Suomi haluaa ylläpitää mahdollisimman korkeita tukia. Eniten tässä asiassa hämmästyttää näkökulmien yksipuolisuus: Kukaan ei koskaan uskalla esittää maataloustuista luopumista. Miksi ei?

Kysehän on siitä, että Suomen hallitus haluaa veronmaksajien rahoilla tukea kannattamatonta elinkeinotoimintaa, kun taas Euroopan Unioni pyrkii rajoittamaan sitä. Mediaa myöden ollaan iloisia, kun neuvotteluissa saavutetaan ”menestystä” ja voidaan jatkaa kannattamattoman elinkeinotoiminnan tukemista.

Monilla on vielä se harhaluulo, että suomalainen ruoka olisi esimerkiksi jotenkin ekologisempaa tai eläinystävällisempää kuin ulkomainen. Tosiasiassa tehomaatalous kohtelee meillä eläimiä aivan yhtä huonosti kuin muuallakin, minkä lisäksi maatalouden fosforipäästöt kuormittavat rankasti Itämerta.

Ei Suomessa vaan kannata tuottaa kaikkea itse. On turha käyttää yhteisiä verovaroja siihen, että saadaan syödä kalliimpaa ruokaa; rahalle löytyy varmasti parempaakin käyttöä. Mikäli maataloutta halutaan edelleen tukea, niin tuki tulisi suunnata esimerkiksi luomutiloille tai ottaa tuen perusteeksi vaikkapa juuri tuotantoeläinten hyvinvointi.

Hyötysuhde maataloustuille on myös työllistämisen kannalta aika huono, sillä maatalouden koneistumisen myötä yksi tila työllistää ehkä keskimäärin kaksi ihmistä – jos sitäkään.

Maataloustukiaisista luopuminen olisi samalla kaikkein tehokkainta kehitysyhteistyöpolitiikkaa: Mikäli länsimaat luopuisivat oman maataloutensa tukemisesta, se avaisi aivan uudet mahdollisuudet ja markkinat kehitysmaiden maataloudelle, mikä osaltaan tukisi kehittyvien maiden kehitystä ja globaalia hyvinvointia kaikkein köyhimpien keskuudessa.

Monet muutkin elinkeinot ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, kun ne ovat käyneet kannattamattomiksi: Olisiko jo vihdoin aika miettiä, pitäisikö näin toimia myös maataloudessa?

Hallituksen ns. alueellistamispolitiikka on toki jo aiemminkin saavuttanut surkuhupaisia piirteitä, mutta nyt tämä lääkelaitos-jupakka on tasoltaan mennyt jo lattiastakin läpi: Täysin toimiva yksikkö halutaan siirtää muualle työntekijöiden yksimielisestä vastustuksesta huolimatta. Samalla vaarannetaan koko lääketurvallisuus, kun työntekijät voivat huonosti ja osa on jo eronnut protestina hallituksen politiikalle.

Keskustan ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän halu uudelleensijoittaa järkeviä toimintoja ns. alueellistamisen nimissä ei toki ole aiemminkaan jaksanut olla hämmästyttämättä, mutta se, että Kokoomuskin on selvästi asian takana, on jo hieman poikkeuksellisempaa.

Tähän on tietenkin luonnollinen syy: Siilinjärveltä kotoisin oleva Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaa luonnollisesti vetää asiassa kotiin päin: Menihän Lentävä kalakukkokin aikoinaan Kuapioon, joten miksei myös lääkelaitos? Eli kun vastassa on oma ja kansakunnan etu, niin toki Kokoomuksen puheenjohtajan mielestä jälkimmäisen tulee väistyä.

En sinänsä vastusta alueellistamista, mutta paljon mielekkäämpää on luoda uusia toimintoja sinne missä niitä ei ole kuin siirtää olemassaolevia, toimivia virastoja 400 kilometrin päähän kaiken järjen ja työntekijöiden tahdon vastaisesti. Lääkelaitoksen työntekijöillä on kuitenkin oma elämänsä, asuntonsa ja perheensä täällä ja nyt hallitus haluaa kiusata heitä pakottamalla heidät aivan muualle. Eikös se työpaikkakiusaaminen ollut jo laissakin kiellettyä?

Kokoomuskin esittäytyy puheenjohtajansa suulla järkevän talouspolitiikan kannattajana, mutta samalla haluaa siirtää kalliillla toimivan yksikön 400 kilometrin päähän ihmisten turvallisuuden kustannuksella. Talous on nyt maailmanlaajuisen laman vuoksi muutenkin tiukalla ja silti halutaan käyttää varoja näin idioottimaiseen hankkeeseen. Työntekijöiden kiusaamisesta nyt puhumattakaan, mutta se ei taida aiemminkaan olleen Keskustan ja Kokoomuksen politiikassa kovin korkeassa arvossa...

Kepulainen aluepolitiikka ja Kokoomuslainen oman edun tavoittelu kohtaavat siis symbioottisesti toisensa: Ehkäpä tässä on siis laajemman porvariyhteistyön alku?

Enää ei puutu kuin että liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sijoittaisi merenkulkulaitoksen Joensuuhun ja puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) Lapin prikaatin esikunnan Kotkaan, niin Keskustan ja Kokoomuksen älyllisen konsensuksen voisi todellakin katsoa saavuttaneen huippunsa.